Kiusaamisen kierre/esimies kiusasi | Free-Laskutus

Julkaistu 25.09.18  

Kiusaamisen kierre

Kuva ei liity tapaukseen.                  

Esimiehelläni oli selkeä alkoholiongelma ja luultavasti sen seurauksena hän jätti usein tärkeitä kokouksia väliin ja myöhästeli töistä. Rohkeana päätin ilmoittaa asiasta hallitukseen, jolloin minulle ilmoitettiin, että kyseisestä henkilöstä ei yksinkertaisesti ollut varaa päästä eroon.

Esimieheni sai kuitenkin varoituksen, mutta samalla kävi ilmi, että  juuri minä olin asiasta käynyt kertomassa. Siitä se kiusaamisen kierre sitten lähti.

Sain pian itse kirjallisen varoituksen, jonka perusteena oli “huonosti tehdyt työt”. Tämä ei tosiaankaan ollut totta. Aiemmin olin saanut vain kehuja tekemistäni töistä ja olin ne myös aina parhaani mukaan tehnyt. Tämän jälkeen esimieheni käytti hyväksi henkilökohtaista asiaani, eroa, ja kehotti minua jäämään sairaslomalle. Omasta mielestäni olin täysin työkykyinen, enkä kaivannut lomaa.

Myöhemmin olin lomalla pari viikkoa ja oltiin sovittu, että posteistani sekä sähköposteistani pidetään huolta. Sain pian puhelun, että näin ei kuitenkaan ollut. Töissä käydessäni mitään asioitani ei oltu viety eteenpäin, vaikka toisin oli luvattu.

Kiusaamista jatkui pitkään ja aloin voimaan niin henkisesti kuin fyysisesti pahoin. Fyysisten oireiden alettua huomasin, kuinka rikki olin tämän asian kanssa. Töihin mennessä sain paniikkikohtauksia ja oksetti. Onneksi työterveyslääkärini huomasi tilanteen ja kysyi, onko työpaikalla jokin kriisi. Olihan siellä.

Yli puoli vuotta kestin kiusaamista ja ajattelin pitkään etten lannistu, mutta kun kiusaamista jatkuu pitkään, niin lopulta ihminen alistuu. Jopa työkaverini oli aluksi mukana tukemassa minua, mutta pian hänkin alkoi ilmeisesti pelkäämään ja sen vuoksi piiloutui asialta. Tavallaan ymmärsin häntä. 

Inhottava tilanne oli kuitenkin yleisessä tiedossa, koska työyhteisömme oli niin pieni. Lopulta kävi niin, että jouduin jäämään pitkälle sairaslomalle. Aina yritin palata takaisin töihin, mutta ahdistus oli niin suuri, että jouduin taas jäämään pois.  Soitin läpi työsuojelupiirin, mutta sieltä en saanut juurikaan apua. Työterveyslääkärini oli ainoa, joka osasi auttaa minua. Hän pakotti minut seurantaan ja kirjoitti Kelalle kaikki tarvittavat lausunnot. Minulla oli hetken olo, että joku tukee minua. Sairaslomallakin kävin jatkuvasti työterveyslääkärillä kontrollissa ja lopulta ymmärsin, että ehkä minun olisi parempi työskennellä jossain muualla. Kiusaajani teki aina kaiken suullisesti, eikä minulla ollut konkreettista todistusaineistoa mistään. Tuntui, ettei hän ikinä jätä minua rauhaan.

Kiusaaminen ei loppunut edes siihen, että erosin työpaikasta. Uudessa työssäni kiusaajani istui työpaikan hallituksessa. Kun jouduin ensimmäistä kertaa menemään hallituksen eteen, otin edellisenä yönä rauhoittavan lääkkeen. Onneksi pian pystyin kuitenkin jo menemään sinne ilman lääkkeitä, sillä ymmärsin ammatillisen osaamiseni olevan hyvä ja tunsin, että minua kuunneltiin. Loppujen lopuksi se oli vain tämä yksi ihminen, joka yritti sabotoida lauseeni ja argumenttini. Lopulta tilanne ajautui siihen, että kyseisen ihmisen kommenteilla alettiin pelaamaan. Jos meillä oli aikeena saada jokin asia läpi, ehdotimme juuri päinvastaista asiaa. Tällöin hän tyrmäsi asian ja oli näin ollen juuri sen asian puolella, jonka alunperin halusimme saada läpi. Tällaista vänkäämistä jatkui jonkun aikaa, kunnes hän lopullisesti jäi töistä pois. Vasta noin kolme kuukautta työpaikan vaihdon jälkeen pystyin laskemaan hartiat alas ja hengittämään. Kiusaamisesta on jäänyt syvä haava ja monesti mietin, voiko tällaisesta ikinä parantua?

Jos voisin antaa neuvoja kiusatulle niin sanoisin, että yritä hakea apua. Soita työsuojeluun tai pyydä kollegoilta apua. Kaikki apu on tarpeellista, eikä kannata odottaa inhottaviin oireisiin asti. Luulen, että myös psykologista olisi ollut minulle apua.

Free-Laskutuksen blogissa

Toimitusjohtajan kommentti #enpelkää -kampanjaan

#enpelkää, eli Turvallisempaa kevytyrittäjyyttä -kampanja sai alkunsa oikeastaan 2018 alkupuoliskolla, kun mediassa puitiin case- Louhimiestä. Asiaa pohdittuani huomasin, että työmarkkinoilla tosiaan onkin valtava ongelma, joka kohdistuu yleisesti itsensä...

Free-Laskutus liittyy TYÖ EI SYRJI – kampanjaan

Free-Laskutus Ilmoittautui Työ ei syrji- kampanjaan edistääkseen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työelämässä. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo on asenteista kiinni ja jokaisella ikään, sukupuoleen, taustaan tai mihinkään muuhun katsomatta tulisi olla samat lähtökohdat...

Yrittäjän päivä 2018

Tänään on vuosittainen yrittäjänpäivä ja sitä juhlistetaan esimerkiksi Helsingissä Bio Rex:n tiloissa. Aiheina yrittäjyyden monet näkökulmat. Viimeisenä puheenvuoron pitää pääministerimme Juha Sipilä. Yhtä näkökulmaa ei, ainakaan puheenvuorojen perusteella, kuitenkaan...

Uutiset

Kevytyrittäjän työttömyysturvaopas on julkaistu

Kevytyrittäjän työttömyysturvaan liittyy paljon hämmennystä ja epätietoisuutta. Tämän vuoksi YTK:ssä on jo jonkin aikaa pohdittu, että että opas kevytyrittäjille, johon on koottu keskeiset asiat aiheesta tulisi tarpeen. Sellaisesta hyötyisivät itse kevytyrittäjät,...

Löydät meidät nyt myös WhatsAppista

Te toivoitte ja me toteutuimme! Saatte meihin yhteyden nyt myös WhatsAppissa. Käy kokeilemassa sivun vasemmasta alakulmasta olevasta kuvakkeesta ja tervehdi meitä! Voitte laittaa myös suoraan WhatsApp- viestiä numeroon +358 40 6731289

Kokeile kevytyrittäjyyttä jo tänään!

Liittyminen on ilmaista nyt ja aina eikä velvoita sinua mihinkään. Maksat palvelun käytöstä vasta kun alat vastaanottamaan suorituksia.

Kysyttävää? Autamme mielellämme.

asiakaspalvelu@freelaskutus.fi
0203 323 45